Älyliikenne

Tukee älykkäämpiä, vihreämpiä kaupunkeja.


Älyliikenne on tärkeä osa modernia liikkuvuutta, koska se auttaa hyödyntämään olemassa olevaa verkostoa parhaalla mahdollisella tavalla. Se valvoo ja hallitsee liikenteen eri tiloja ruuhkien välttämiseksi ja parantaakseen liikenteen sujuvuutta. Tavoitteena on saada ihmiset määränpäihinsä mahdollisimman nopeasti. Samanaikaisesti älyliikennettä käytetään vähentämään liikkumisen haitallista vaikutusta ympäristöön, esim. vähentämään ilmansaasteita. Se myös parantaa kaikkien tienkäyttäjien liikenneturvallisuutta.

Liikenteen Trendit

Aiemmin autot olivat vahvasti suunnittelun keskiössä. Tämä on kuitenkin muuttunut viime vuosina. Erityisesti kaupunkialueilla autoja pidetään monien ongelmien, kuten ruuhkien ja saastumisen aiheuttajina. Vaihtoehtoisia liikennemuotojen, kuten joukkoliikennettä, pyöräilyä ja kävelyä, edistetään siksi nyt vauhdilla. Joukkoliikenteen liikennevaloetuudet risteyksissä ja vihreä aalto pyöräilijöille ovat kaksi esimerkkiä siitä, miten näistä liikkumismuodoista tehdään houkuttelevampia.


Innovaatiot

SWARCO toimii yhteistyössä eri yhteistyökumppaneiden, julkishallinnon ja tutkimuslaitosten kanssa luodakseen älyliikenteen seuraavaa sukupolvea. Uudet teknologiat - autojen C-ITS ratkaisut tarjoavat mahdollisuuden muokata uudella tavalla älykkäämmän liikkumisen tulevaisuutta.

SWARCOn kokonaisvaltainen kaupunkiliikenteen hallinta

​​​​​​​
LET IT FLOW!

Tulevaisuuden ratkaisut yhdestä lähteestä.

Ihmiset, liikenne, ympäristö - elinkelpoinen kaupunki jokaiselle. SWARCOn hyvin suunniteltu kaupunkiliikenteen hallinta edustaa älykkäitä ja kestäviä liikenneratkaisuja. Älykkäistä risteyksistä verkottuneeseen Smart Cityyn: SWARCOn järjestelmien avulla olet valmis tulevaisuuteen.



SWARCOn ratkaisut jokaiseen tarpeeseen ja jokaiseen kaupunkiin


Olipa kyse sitten yksittäisestä risteyksestä tai koko kaupungin liikenteenhallinnasta, SWARCOn kaupunkiliikenteen hallinta tarjoaa yksilöllisiä ja koordinoituja ratkaisuja kaikenkokoisille kaupungeille – neuvonnasta ja yksilöllisestä suunnittelusta ylläpitoon.

My Intersection

RISTEYS

ALOITA PIENESTÄ.
AJATTELE LAAJEMMIN.

My Corridor

VÄYLÄ

VALMIS TÄHÄN PÄIVÄÄN.
VALMIINA TULEVAISUUTEEN.

My Network

VERKKO

YHDISTETYT SOVELLUKSET.
AJATTELE LAAJASTI. TUVLEVAISUUDEN LIIKENNE.

My Network

KAUPUNKI

KOKONAISVALTAINEN RATKAISU.
ELINKELPOINEN KAUPUNKI.

My Intersection

MY INTERSECTION

The solution for intersections with all components from signal heads, the control with traffic flow detection to the road markings.

  • Optimizing green times

  • Reducing air pollution

  • Easy set-up and maintenance
  • A simple solution on a local level
  • Reducing infrastructure costs
My Corridor

MY CORRIDOR

The networking of intersections into smart traffic arteries for an optimal flow of traffic 

  • Complete control of your intersections

  • Optimizing green times
  • Minimizing congestion
  • Optimum cycle length for a whole corridor
  • Prediction and Adaption to changing scenarios in daily traffic
My Network

MY NETWORK

Intelligent cloud-based traffic management solution including intersection controllers, data collection, public transport priority solutions and more. 

  • A flexible, scalable, modular und future-proof infrastructure
  • Improved traffic flow and safety
  • Better air quality
  • Lower infrastructure costs
My City

MY CITY

The perfect solution for the livable city of the future, which integrates and controls all areas.

  • Fully end-to-end integrated portfolio ensuring effortless implementations
  • Efficient mobility management across the entire infrastructure
  • Multi-domain platform offering Traffic, Parking, Environment and Data Exchange use cases
  • Shorter travel times
  • Reduced environmental impact
  • Lower infrastructure costs

Kaupunkiliikenteen 10 suurinta haastetta tulevaisuudessa

yli 400 tutkitun kaupungin ja kunnan mukaan.

Arvion mukaan kaupunkien liikenneruuhkat lisäävät matka-aikoja maailmanlaajuisesti 25-60 prosenttia. Kaiken kaikkiaan kuljettaja viettää 148 tuntia vuodessa päivittäisessä liikenneruuhkassa. SWARCO tarjoaa kokonaisvaltaisen ratkaisun kaupunkien ruuhkautumisen vähentämiseen ja liikenteen sujuvuuden parantamiseen.

lue lisää

Ilmansaasteet aiheuttavat noin 3,4 miljoonaa ennenaikaista kuolemaa vuodessa. Tämän lisäksi taloudelliset kustannukset ovat noin 1 biljoona euroa vuodessa, ja siltikään 49 prosenttia korkean tulotason maiden kaupungeista ei täytä WHO:n ilmanlaatua koskevia suosituksia. Ota yhteyttä ja pyydä esittely

lue lisää

Jatkuvasti kasvava liikenne ja saman, rajallisen tilan käytöstä kilpailevien ihmisten määrä lisää onnettomuuksien määrää. Loukkaantumiselle alttiiden tienkäyttäjien suojelun olisi oltava etusijalla, mutta vuonna 2019 Euroopan teillä kuoli 22 700 ihmistä ja loukkaantui 1,2 miljoonaa ihmistä. Jalankulkijoiden osuus näistä kuolemantapauksista oli noin 20 prosenttia.

lue lisää

LET IT FLOW!

Puhutaan tulevaisuuden liikkuvuudesta.

Haluaisitko keskustella kanssamme liikenteen haasteista ja löytää ratkaisun tarpeisiisi? Ota meihin yhteyttä. Liikkenneasiantuntijamme ovat käytettävissäsi.

Our Offering

SWARCOn kaupunkiliikenteen hallinta

Edut yhdellä silmäyksellä

Päästöjen vähentäminen

-20% waiting time

-20% odotusaika

Liikennevirtaa voidaan optimoida 10-20 %

Energy and fuel consumption

Energian ja polttoaineen kulutusta voidaan vähentää 10 %

Energy and fuel consumption

Informoidut
​​​​​​​tienkäyttäjät


Ready for new technologies

Valmis uusiin
​​​​​​​teknologioihin


Early warnings

Varhaiset varoitukset vaarallisista liikennetilanteista

Prioritizing emergency vehicles

Pelastusajoneuvojen priorisointi tavallisen liikenteen edelle

Prioritized  public transport

Joukkoliikenteen
​​​​​​​ priorisointi

Referenssit

Kaupunkiliikenteen hallintaan

Uusi liikenteenohjausjärjestelmä romanialaiseen kaupunkiin
MyCity on ratkaisu ilmansaasteiden seurantaan ja vähentämiseen
Liikennetietojen kerääminen ilman dataruuhkaa
Kaupungin liikenteenohjauksen, Elbtunnelin valvonnan ja tilan varoituskeskuksen yhdistäminen nykyaikaiseksi liikenteenohjaushuoneeksi
Liikenteenhallinnan suunnittelu kaupunki- ja aluetasolla yhdessä Italian vierailluimmista kaupungeista
Älykkäät tiet Romanian kaupunkeihin.
Kaupunkikehitys tapahtuu yhteissoinnussa liikenteenhallinnan kanssa

SERVICES

Lisäpalvelut

Konsultointi, suunnittelu, asennus, palvelu ja huolto.


Tarjoamme laajan valikoiman palveluita, jotka tukevat liiketoimintaanne. Huolehdimme mielellämme myös palveluidemme huollosta ja ylläpidosta.


URBAN TRAFFIC MANAGEMENT

Liikenteenhallinta palveluna
(TMaaS)

Liikenteenhallinnan tulevaisuus

Lue lisää vaihtoehtoisesta lähestymistavasta liikenteenhallinnan järjestämiseen.

URBAN TRAFFIC MANAGEMENT

Joukkoliikenteen etusijalle laittaminen

Tekee joukkoliikenteestä houkuttelevampaa.
Joukkoliikenteen etusija liikenteessä on tärkeä toimenpide, joka parantaa kaupunkiliikenteen hallinnan tehokkuutta, jotta se pystyy käsittelemään paremmin yhä kasvavia liikenteen määriä.