München / Saksa

Münchenin A99-kehätie

Sujuvaa moottoritieliikennettä

A99-moottoritie, joka tunnetaan myös Münchenin kehätienä, on Baijerin vilkasliikenteisin moottoritie. Ja jotta liikenne ei pysähdy laajennuksen aikana, SWARCO sai tehtäväkseen mukauttaaliikenteenohjausjärjestelmät.


Keskimäärin 160 000 ajoneuvoa päivässä – ja määrä kasvaa: hyvä syy laajentaa Aschheim/Ismaning-liittymää ja mukauttaa samalla opasteita, hätäkaistaosuuksia ja videokomponentteja. Projektin tavoitteena oli valmistella ja käyttää mahdollisuuksien mukaan uudelleen liikennejärjestelmäkomponentteja ja ylläpitää hätäkaistan käyttöä tietöiden ja laitteiston muuttamisen aikana.

Yhteenveto SWARCOn ratkaisusta

Moottoritien ohjausjärjestelmän kyseisen osuuden muodostaa kolmikaistainen kaksisuuntainen ajorata ja hätäkaista, jota oli rakennustöiden aikana väliaikaisessa käytössä liikenteen huippuaikona. Töiden aikana Aschhein/Ismaning-liittymän yläopasteet purettiin ja pystytettiin uudelleen muutettuun liittymäpaikkaan. Portaalit mukautettiin muuttuneiden vaatimusten mukaisesti. Hätäkaistakäytön hyväksynnät täytyi myös mukauttaa uuteen paikkaan yhdessä liikenteen tietokonekeskuksen kanssa. Lisäksi video-otokset oli mukautettava muuttuneisiin paikkoihin ja näkyvyysolosuhteisiin.

Suorittamamme työt

1. Purkaminen, rakentaminen ja tarvittaessa välivarastointi, kunnostus ja uudelleenasennus:

  • 10 uutta portaalia
  • 2 kunnostettua uloketta
  • 5 yläopastetta (kunnostettua)
  • 1 uusi yläopaste
  • 28 muuttuvaa LED-opastetta
  • 4 liikenteenohjauspaneelia (pyörivä prisma ja LED-tekniikka)
  • 8 videokameraa (kunnostettua)

2. Toimitus ja asennus:

  • 11 uutta ulkoasemaa TLS 2012:n mukaisesti
  • 11 ohjauskaappia

3. Kaikkien pystytettyjen laitteiden asennus

SWARCOn ratkaisun ansiosta liikenne sujui pääosin mutkattomasti vähentäen autoilijoiden stressiä ja pienentäen asiakkaamme kustannuksia.

AVAINTIEDOT


HANKKEEN KESTO

2014–2016


HAASTE

Liikenteen sujuvuuden takaaminen rakennustöiden aikana, moottoritien ohjausjärjestelmän olemassa olevien komponenttien laaja uudelleenkäyttö ja kunnostus


PALVELUT

Suunnittelu ja toteutus


TEKNOLOGIA

10 portaalia, 2 uloketta,6 yläopastetta, 28 muuttuvaa LED-opastetta, 4 muuttuvaa liikenteen ohjauspaneelia (prisma ja LED), 8 videokameraa, 11 ulkoasemaa TLS2012, 11 ohjauskaappia