SWARCO Employee
Spotlight
Nimi: Matti
Tehtävä: Fast Prototyping Lead & Head of Engineering Center
Vastuualueet: Uusien konseptien kehittäminen kansainvälisesti, tuotekehityksen johtaminen Pohjoismaissa sekä kansainvälisten tuotteiden sovittaminen pohjoismaisille markkinoille
Yksi sana, joka kuvaa työtäni: Inspiroiva
Tärkeimmät edellytykset: Hyvät ajanhallinta- ja stressinsietokyvyt sekä kyky hahmottaa kokonaisuuksia unohtamatta olennaisia yksityiskohtia. Osaa tarkastella ongelmia ja mahdollisuuksia myös muiden näkökulmista.
Konsultista kehitysjohtajaksi – Moniosaajan matka
Kun Matti tuli SWARCOlle 18 vuotta sitten, hän ei arvannutkaan, millaiselle matkalle se veisi. Alun perin hän työskenteli ulkopuolisena konsulttina, mutta pian SWARCO tarjosi hänelle pysyvää paikkaa. Hän oli jo silloin vakituinen kasvo toimistolla, joten päätös ei ollut vaikea.
“Ensivaikutelma oli se, että täällä on lämmin ilmapiiri ja hyvät arvot. Kun olin nähnyt firman sisältäpäin jo konsulttina, oli helppo tehdä ratkaisu ja tulla mukaan taloon.”
Matin ura on ollut kaikkea muuta kuin yksiviivainen. Hän aloitti projektipäällikkönä, eteni Suomen operatiiviseksi johtajaksi sekä kehitysjohtajaksi, ja on sitemmin siirtynyt SWARCOn globaaliin teknologiainnovaatiotiimiin. Nyt Matti johtaa Fast Prototyping -toimintaa sekä on nimitetty Head of Engineering Center -rooliin pohjoismaihin.
“Voisi sanoa, että olen ollut vähän jack of all trades,” Matti hymyilee. “Nykyisin vastaan sekä uusien konseptien kehittämisestä kansainvälisessä innovaatiotiimissä että koko Pohjoismaiden tuotekehityksestä ja kansainvälisten tuotteiden sovittamisesta pohjoismaiseen markkinaan.”

Eteenpäin oppimalla ja sopeutumalla
Matti on nähnyt läheltä, miten SWARCO ja koko ITS-ala ovat muuttuneet.
“Kun tulin, ei ollut olemassakaan mitään pilvipalveluita. Nyt ne ovat keskeinen osa työtämme. Olen itsekin kasvanut yrityksen mukana, oppinut valtavasti eri maiden kulttuureista ja siitä, miten sama asia voidaan toteuttaa eri tavoin eri markkinoilla.”
Urapolku ei ole ollut ennalta suunniteltu, vaan enemminkin jatkuvaa kehitystä.
“En todellakaan kuvitellut, että tämä menisi näin. SWARCOlle tullessa ajattelin, että keskityn projektien ja tuotteiden parissa työskentelyyn, enkä enää työskentele niin paljon ohjelmistokehityksen parissa. Mutta siitä se kääntyi kuitenkin takaisin ohjelmistokehityksen puolelle – ja tänne on nyt jääty”, Matti naurahtaa.
Matin kyky sopeutua ja löytää ratkaisuja on huomattu myös vuosien varrella. Ei siis ihme, että hänet tunnetaan lempinimellä “The Last Man Standing”.
“Minulle on vuosien varrella annettu tämä nimitys, koska jos ratkaisua ei muualta saa, yleensä se viimeistään minun pöydältä löytyy tavalla tai toisella.”



Yhteistyötä yli rajojen, elämänlaatua parantaen
Nykyisin Matin arki on kansainvälistä. Tiimikaverit löytyvät Saksasta, Englannista, Hollannista ja Italiasta, ja yhteistyö yli maarajojen on tiivistä. Päiviin kuuluu paljon palavereita videon välityksellä, mutta niiden ydin on yhteisen sävelen löytäminen.
”Kun meillä on uusi idea, kokoamme oikeat ihmiset pöydän ääreen ja viemme sitä eteenpäin. Työ on yhtä aikaa teknologista suunnittelua ja eräänlaista sisäistä politiikkaa, että saadaan eri tahot ajamaan samaa agendaa.”
Häntä motivoi ennen kaikkea työn merkityksellisyys.
“Työ mitä minä teen parantaa ihmisten elämisen laatua. Kun vähennämme päästöjä ja ruuhkia, sekä parannamme turvallisuutta samanaikaisesti, ihmiset pääsevät nopeammin ja turvallisemmin töihin ja hengittävät puhtaampaa ilmaa. Se on hyvin konkreettista.”
Kun omasta ideasta kasvaa globaali ratkaisu
Yksi Matin uran kohokohdista on Smart Prio -järjestelmä, jonka hän innovoi ja kehitti Suomessa ennen siirtymistään kansainvälisiin tehtäviin. Smart Prio on liikennevaloihin liitettävä järjestelmä, joka antaa älykkäitä etuajo-oikeuksia esimerkiksi busseille ja hälytysajoneuvoille. Se parantaa liikenteen sujuvuutta, vähentää päästöjä ja tekee liikkumisesta turvallisempaa ja tehokkaampaa.
"Se lähti liikkeelle omasta ideasta, ja sain viedä sen läpi aina konseptin luomisesta lopulliseen toimitukseen asti." Nykyään tuote on osa SWARCOn kansainvälistä tarjontaa. "On hieno tunne, kun omasta näkemyksestä kasvaa ratkaisu, joka parantaa liikennettä ympäri maailmaa.”
Viimeaikaisiin projekteihin näkö- ja liikuntarajoitteisten tienkäyttäjien esteettömyyden parantaminen, tekoälyyn perustuvien ennustealgoritmien konseptointi sekä Saksassa pilotoitu digitaalinen kaksonen. Kyseessä on virtuaalinen malli liikenneympäristöstä, mikä auttaa simuloimaan ja optimoimaan liikenteen toimintaa reaaliaikaisesti. Se tukee kaupunkisuunnittelua ja liikenteenhallintaa tarjoamalla tarkkaa ja ajankohtaista tietoa. Myös kyberturvallisuus, tuotteiden järjestelmärajapintojen standardointi, sekä monenlaiset integraatiot ovat olleet pinnalla.
“Joka kvartaali kokoonnumme tiimin kanssa viettämään niin sanottua fast prototyping -viikkoa, jossa keskitymme intensiivisesti uuden kokeilemiseen. Siellä pistetään homma toimimaan.”


Tiimi, jossa kipinä syttyi heti
Vaikka Matin rooli on globaali, tiimin merkitys on hänelle suuri. “Meillä on ryhmä erittäin motivoituneita ja viisaita ihmisiä, joilla on erilaiset vastuualueet. Arvostan sitä, että näkemykset täydentävät toisiaan ja syntyy yhteinen linja. Tiimityö on todella hyvällä tasolla.”
Mieleenpainuvin muisto tiimistä vie takaisin hetkeen, kun Matti osallistui ensimmäiseen prototypointiviikkoonsa. “Se synergia oli heti siinä, ja kipinä syttyi välittömästi. Tajusin heti, että tämä on se tiimi, jonka kanssa voimme tehdä hienoja asioita. Se oli lämmin oivallus, joka on jäänyt mieleen.”
Kun häneltä kysyy, mikä erottaa SWARCO:n muista työnantajista, vastaus liittyy ilmapiiriin.
“Olen ylpeä, että saan työskennellä yritykselle, joka omaa loistavat arvot ja haluaa innovoida aina eteenpäin. Täällä tuetaan yksilöä, ymmärretään erilaisia elämäntilanteita ja annetaan tilaa kehittyä. Se on iso asia.”

Tuotekehitystä päivisin, urheiluselostusta iltaisin
Jos työpäivän jälkeen sattuu selailemaan urheilulähetystä netissä tai televisiossa, on mahdollista, että tuttu ääni kuuluu ruudusta. Matin vapaa-ajanharrastus on nimittäin urheiluselostaminen.
“Selostan e-urheilua ja moottoriurheilua, suomeksi ja englanniksi. Olen ollut mukana niin suoratoistokanavilla, isoissa kansainvälisissä tapahtumissa kuin perinteisillä TV-kanavillakin. Taustalla on oma kilpapelaajaura nuoruudesta ja myöhemmin myös moottoriurheilun parista.”
Työ ja harrastus kulkevat sulassa sovussa. “Tapahtumat ovat usein iltaisin ja viikonloppuisin, joten ne eivät mene päällekkäin työn kanssa. Lisäksi molemmat tukevat toisiaan: selostaminen on parantanut esiintymistä ja ulostuloa töissä, ja työelämästä olen voinut tuoda oppeja myös e-urheilun järjestötoimintaan.”
Liikenne fiksummaksi, nyt ja huomenna
Entä mitä tulevaisuus tuo tullessaan?
“Ehdottomasti jatkan kehityksen ja innovaation parissa. Haluan olla mukana luomassa uusia ratkaisuja, jotka vievät niin yritystä kuin yhteiskuntaakin eteenpäin. Uskon, että ihminen kasvaa roolissaan samalla kun yrityksen tarpeet muuttuvat. Koitan sitten rakentaa uraa siihen suuntaan, mihin se luonnollisesti suuntautuu.”
Kun Matilta kysytään, miten hän selittäisi työnsä lapselle, hän muistelee, miten hän aikanaan kuvaili sitä omille lapsilleen:
“Isi laittaa liikennevalojen lamput toimimaan viisaammin.”
Mistä innovaatio alkaa – vinkkejä tulevaisuuden kehittäjille
Jos haluaa työskennellä tuotekehityksen ja innovaation parissa, Matti kannustaa rohkeuteen ja uteliaisuuteen. “Ei kannata katsoa liian lähelle omia jalkojaan, eikä myöskään naapurin puolelle, vaan aina vähän eteenpäin. Omaa osaamista kannattaa pyrkiä kasvattamaan jatkuvasti. Innovaatio lähtee siitä, että tuodaan vaikutteita ja trendejä ulkopuolelta.”
Hänen mukaansa tärkeää on myös uskaltaa. “Jos haluaa kehittää uusia konsepteja, täytyy tehdä asioita, jotka myös rikkovat olemassa olevia malleja. Rohkeasti oma näkemys esille, koska sillä se kehitys tapahtuu.”
Discover your possibilities.
Explore job opportunities at SWARCO.
Innovaatio alkaa sinusta
Jos olet utelias, uskallat kysyä ja näet jokaisen haasteen mahdollisuutena oppia, SWARCO:n innovaatiotiimi on oikea paikka sinulle. Yhteistyö on avainasemassa – täällä eri alojen, taustojen ja näkökulmien kollegat yhdistävät voimansa muotoillakseen huomisen liikkuvuutta. Heittäytyminen, muuntautumiskyky ja rohkeus tutkia uutta ovat myös arvokkaita ominaisuuksia. Jos haluat kasvaa – sekä ammatillisesti että henkilökohtaisesti – ja olla mukana tekemässä liikkuvuudesta turvallisempaa, älykkäämpää ja kestävämpää joka päivä, SWARCO on juuri oikea paikka sinulle.
